Tässä kansiossa: kaikki tarpeellinen nuorison saamiseksi mukaan kehittämään omannäköistään kaupunkia
Tämä on Apps4Finland-kilpailun Nuoren kaupunki -haastetta varten koottu tukipaketti.
Helsinki tarjoaa nuorille mahdollisuuksia toimia, järjestää tapahtumia, harrastaa yhdessä porukan kanssa ja saada tukea omalle tekemiselle. Kuitenkin vain osa helsinkiläisistä nuorista osaa hyödyntää nuorisoasiainkeskuksen palveluita. Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksella on tiloja, tarvikkeita ja avustustukea nuorten toiminnalle.
Nuorisoasiainkeskus hakee mobiilisovellusta, jonka avulla nykyiset palvelut tavoittaisivat entistä kattavammin helsinkiläiset nuoret. Nuori löytäisi mobiilisovelluksen avulla tukea omaan toimintaansa, harrastusmahdollisuuksia ja muita nuorten toimintaryhmiä sekä tiloja toiminalle. Mobiilisovelluksen avulla nuoret voisivat varata edellä mainittuja palveluita. Lisäksi mobiilisovellus paikantaisi tilat ja muut toimintamahdollisuudet alueellisesti, sekä liittäisi nuorten aloitteet tai muut alueen toimintaan liittyvät kaupungin tai nuorten kehittämistoimet. Nuorille mobiilisovellus tarjoaisi palvelujen lisäksi mahdollisuuden tuoda äänensä kuuluville palveluiden kehittämisessä.
Nuorisoasiainkeskus haluaa kehittää palveluitaan, niin että ne tavoittavat mahdollisimman monet helsinkiläiset nuoret ja vastaavat yhä tarkemmin nuorten tarpeita. Nuorten oman kirjautumisprofiilin kautta nuorisoasiainkeskus voisi kehittää palveluitaan yhdessä käyttäjien kanssa. Mobiilisovelluksen vuorovaikutteisuus tarjoaisi nuorisoasiainkeskukselle ajanmukaista tietoa nuorten toiminnasta ja ryhmien tarpeista. Tarkempi käyttäjätieto mahdollistaisi nuorisoasiainkeskuksen osuvamman palvelumuotoilun ja kiinnittäisi nuorten ryhmät osaksi palveluiden kehittämistä. Nuorisoasiainkeskuksen visio mobiilisovellusta varten on kytkeä nuoret kiinteämmin elinympäristöönsä ja antaa heille mahdollisuuden näkyä ja vaikuttaa kaupunkiin nykyistä paremmin oman toimintansa avulla.
[ lisätietoa haasteesta ] [ inspiraatioksi ]
Apps4Finland-kisan pääsarjoissa on jaossa 16500 euroa erilaisina palkintoina. Lisäksi voit voittaa 1000 euron haastekohtaisen lisäpalkinnon ratkaisemalla yllä esitetyn haasteen. Kisan osallistumisohjeet ja säännöt löytyvät kilpailun pääsivulta. Jos sinulla on mitä tahansa kysyttävää kisasta, voit aina ottaa yhteyttä kisan projektipäällikköön.
[ lisätietoa palkitsemisesta ]
- Katso Tapahtumat-otsikon alla haasteen kotisivulta.
- Vinkkaa tästä haasteesta tutuillesi tai kerro siitä aihetta käsittelevällä nettifoorumilla.
- Jos tiedät jostakin hyödyllisestä, jota tähän tukipakettiin pitäisi lisätä, vinkkaa siitä issues-osiossa. Olemme erityisen otettuja esimerkkikoodin lahjoituksista tai uusista tietoaineistoista.
- Jos et tiedä jotakin haasteeseen liittyvää asiaa tai saa teknisesti toteutettua mitä haluaisit, kysy siitä Avoindata-kysymyspalvelussa. Apps4Finland-kilpailun kumppanit ja suomalaiset avoimen datan aktiivit ovat siellä mukana etsimässä vastauksia kysymyksiin.
- Jos etsit työryhmää tai haluat pallotella ratkaisuideaasi, tutustu ainakin näihin sparrausyhteisöihin tai osallistu haasteeseen liittyviin tapahtumiin (ks. yllä).
- Jos ei muuta, niin rekisteröidy GitHubin käyttäjäksi, tutustu GitHub-ohjeisiin ja käytä Apps4Finland-kisaa GitHubin perusjuttujen opetteluun tai aloita oma haasteen ratkaisuprojektisi GitHubissa.
- data-kansiosta löytyy avoimien datalähteiden ja rajapintojen kuvauksia sekä hyödyllisiä linkkejä.
- code-kansiosta löytyy esimerkkikoodia ja linkkejä teemaan liittyviin avoimen lähdekoodin projekteihin